top of page

Lukukausi info

Mitä lukukausisitoumus tarkoittaa?

Oppilas sitoutuu tiettyyn tuntimäärään aina yhdeksi lukukaudeksi kerrallaan. Lukukauden sisällä on kuitenkin hyvin joustoa.

  • Lukukauden alussa sovitaan rumputunnille säännöllinen aika.

  • Lukukauteen on jätetty tarkotuksella löysää. Viikkoja on enemmän kuin pidettäviä rumputunteja. Jos on siis pari kertaa kipeänä tai matkalla niin tunnit ehditään silti pitämään.

  • Kun sovittu tuntimäärä on pidetty, lukukausi päättyy. Pidän itse tästä kirjaa ja infoan ajoissa ennen kuin kaikki tunnit on pidetty. Kirjoitan myös laskulle selkeästi, montako tuntia lukukaudessa on pidetty.

  • Yksittäisiä tunteja voidaan etenkin loppukaudesta yhdessä siirtää toiselle päivälle, jos sovittua määrä tunteja ei jostain syystä meinata ehtiä pitämään.

  • Sovittu määrä tunteja pidetään ennen lukukauden loppua.

  • Jos oppilas on tehnyt lukukausisitoumuksen, muttei tule silti tunneille, ennakolta sovittu tuntimäärä laskutetaan viimeistään lukukauden päätteeksi.

  • Vain painavasta syystä on mahdollista jättää lukukausi kesken, esimerkiksi jos oppilas muuttaa muualle tai sairastuu pidempiaikaisesti. Näistä sovitaan tapauskohtaisesti.

Lukukaudelle ilmoittautuminen

  • Jokaiselle lukukaudelle ilmoittaudutaan erikseen, viimeistään 2 viikkoa ennen lukukauden alkua, jotta ehdin tehdä aikataulut. Ilmoittautuminen on sitova.

  • Muistutan tästä ajoissa, mutta ilmoittautua voi myös oma-aloitteisesti etukäteen.

Rumputunnin aika

  • Kevätlukukaudella rumputuntien ajat lähtökohtasesti jatkuvat samana kun syksylläkin, jos vaan ilmottautuu lukukaudelle mukaan.

  • Syyslukukaudelle rumputuntien ajat sovitaan aina uudestaan.

Laskutus

  • Lähetän laskun kuun lopussa toteutuneiden tuntien mukaan.

  • Loput lukukauden tunnit laskutetaan sen kuun lopussa, kun lukukausi päättyy.

Poissaolot

  • Ilmoitathan poissaolosta mahdollisimman aikaisin, kuitenkin viimeistään 15 minuuttia ennen tunnin alkua Whatsappilla tai tekstiviestillä. Näin poissaolosta ei tule mitään maksuja. Reilu ja joustava meininki siis molempiin suuntiin.

  • Jos lukukauden aikana jättää yhden kerran ilmoittamatta, ettei pääse tunnille, siitä ei laskuteta mitään eikä se kuluta lukukausisitoumuksessa sovittua tuntimäärää.

  • Toisesta ilmoittamattomasta poissaolosta alkaen poissaolot lasketaan pidetyiksi tunneiksi ja ne laskutetaan 1 tunnin hinnalla.

  • Uuden lukukauden alkaessa poissaolot nollautuvat, eli lukukauden ensimmäisestä ilmoittamattomasta poissaolosta ei laskuteta.

  • Sovittu tuntimäärä tulee ilmoitetuista poissaoloista huolimatta pitää ennen lukukauden päättymistä. Jos oppilaasta johtuvasta syystä tunteja ei ehditä pitää, on hän silti velvollinen maksamaan sovitun tuntimäärän viimeistään lukukauden lopussa.

  • Jos opettajan takia rumputuntia ei voida pitää, se ei kuluta lukukausisitoumuksessa sovittua tuntimäärää.

Rumputunnit viikottain

Lukukausisitoumus 15 tuntia

  • 45 min tunnit, 49 € kpl

  • 30 min tunnit, 36 € kpl

Rumputunnit joka toinen viikko 

Lukukausisitoumus 8 tuntia

  • 45 min tunnit, 55 € kpl

  • 30 min tunnit, 41 € kpl

Yksittäiset rumputunnit

Ei lukukausisitoumusta

  • 45 min tunnit, 57 € kpl

  • 30 min tunnit, 43 € kpl

bottom of page